”Kontulasta puuttuu turhantärkeys”

Turvaton. Moniongelmainen. Levoton. Kontulalla on ollut pitkään huono maine, joka on Kontukeskuksen toiminnanjohtajalle Larri Helmiselle varsin tuttu.

Hän itse tuntee kuitenkin hyvin toisenlaisen lähiön: vireän ja vihreän duunarien Kontulan, jonka ilmapiiri on välitön ja yhteisöllinen.

”Kontulasta puuttuu turhantärkeys. Täällä ei tarvitse olla pukeutunut skragaan tai brändivaatteisiin. Ihmiset saavat olla sellaisia kuin ovat. Meininki on mutkatonta”, hän sanoo ostarilla sijaitsevassa Kontulatalossa.

Mutkaton on sana, joka tuntuu kuvaavan myös Larria. Hän on mies, joka on ollut järjestämässä elämänsä aikana toistatuhatta tapahtumaa muun muassa Umon ja Pori Jazzin tuottajana. Kontulaan hän on kehittänyt Itä-Helsingin suurimmaksi paisuneen kulttuuritapahtuman Kontufestarin sekä pienemmän Ostarifestarin ja ajanut Kontukeskuksen johdossa alueen asukkaiden ja yrittäjien asiaa.

 
Kansanrunoutta ja bisserobotteja

Nuorempana Larri opiskeli yliopistossa kansanrunoutta ja kieliä ja työskenteli musiikkilehti Rytmin päätoimittajana. Myös tietotekniikka kiinnosti, ja hän seurasi alan kehitystä tarkkaan. 1990-luvun alussa Larri järjestikin jo it-alan väkeä yhteen kerääviä Mac-messuja ja Windowsmaailma-tapahtumia sekä konsultoi IBM:ää.

Vuonna 1993 hän päätti perustaa ystäviensä Eero Nurmikon ja Eero Laesterän kanssa ”ravitsemusliikkeen, jossa olisi kaikki maailman uusin tietotekniikka.” Ensimmäinen CompuCafe oli mahdollisesti maailman ensimmäisen tietokonekapakka.

”Meillä oli Herbie Kastemaan suunnittelema interiööri ja bisserobotti, josta sai ostaa olutta magneettikortilla. Netscape-selain ilmestyi 1994, ja teimme sen avulla erilaisia kokeiluja kuten livestreamia ja videoneuvotteluja.”

“Harva uskoi, kun yritin sanoa, että internetistä tulee iso juttu”, Larri muistelee.

Larri yritti sivistää ihmisiä muun muassa osallistumalla NettiTV-nimisen tv-sarjan tekoon TV2:lle.

Vuonna 1998 aika oli jo toinen, ja silloin Larri pyydettiin vastaavaksi tuottajaksi Lasipalatsin Mediakeskukseen, joka toimisi kansalaisille näyteikkunana tietoyhteiskuntaan.

 
Miljonääri verryttelypuvussa

Nyt Larri isännöi Kontukeskuksen ylläpitämää asukastilaa Wanhaa Postia, joka on alueen asukkaiden vapaassa käytössä. Hän on ollut myös käynnistämässä muiden aktiivien kanssa Vetoa ja Voimaa Mellunkylään- demokratiahanketta, jonka tavoitteena on lisätä alueen asukkaiden, yrittäjien, päättäjien ja virkamiesten vuorovaikutusta – juuri siihen välittömään tyyliin, joka tekee Larrin mukaan Kontulasta erityisen.

Tuo välittömyys tiivistyy tarinaan, jonka Larri kuuli Kontulan entiseltä Osuuspankin johtajalta.

”Pankkiin tuli viinalta haiseva mies verryttelypuvussa ja parta ajamatta ja kertoi haluavansa ostaa asunnon. Kassa kysyi että jaaha, kuinka paljon herra tarttis lainaa. Mies vastasi, että siellä pitäisi olla puoli miljonaa euroa tilillä, haluaisin vain, että joku hoitaisi kauppakirjat.”

 

Teksti ja kuva: Venla Pystynen

 

Pablo Salmes valitsi Helsingin tekijäksi Larri Helmisen.

 

Share
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn

Kerro ja kommentoi